Kenellä on oikeus vaikuttaa digiteknologian käyttöön koulussa?

Viimeiset parikymmentä vuotta ajankohtaisessa keskustelussa on pohdittu, miten digitaalinen teknologia pitäisi tuoda kouluun. Ei siis mikään aivan uusi puheenaihe, mutta asiassa ei ole silti löydetty toimivia vastauksia. Fiksuja ratkaisuja odotellessa osa opettajista käyttää hienosti ja pedagogisesti mielekkäästi erilaisia teknologian apuvälineitä, suurempi osa käyttää mutta vaihdellen ja sitten pieni osa vastustaa eikä käytä digiteknologiaa luokassa.

kannelmaen-peruskoulu-5856_lowres_jefunnegimpel

Kuva: Jefunne Gimpel

Vaikka koulujen välillä on suuria eroja siinä, miten digiteknologia on otettu käyttöön, ei kuitenkaan ole vielä(kään) selkeitä malleja siitä, mitä yksittäisen koulun pitäisi tehdä, miten edetä ja mitä tavoitella.

Larry Cuban kirjoitti vuosituhannen vaihteessa koulujen kahdenlaisista strategisista vaihtoehdoista: Koulussa sovitaan yhteisesti, miten digiteknologia kannattaa ottaa omassa koulussa käyttöön, millaisiin pedagogisiin ongelmiin tai haasteisiin sitä hyödynnetään − ja tietysti, kuka tekee, mitä ja koska. Nämä koulut onnistuvat ja saavat digiteknologiasta apuvälineen kehittää pedagogiikkaa. Toinen, yleisempi ratkaisu on ottaa digiteknologia kouluun, kun se ylemmiltä hallinnon tahoilta annetaan ja määrätään. Tällöin koulu on kuin ajopuu, ja tuloksena on joskus hyviä käytäntöjä, joskus vähemmän innostavia käytäntöjä ja usein pedagogisesti vähemmän inspiroivia käytäntöjä.

Tavoitteena siis voisi olla, että kouluissa toteutetaan tavoitteenasettelu ja yhteisesti sovitaan, miten edetään ja seurataan toteutumista. Tällaisia kouluja on, Helsingissäkin, ja niissä päästään hyviin tuloksiin.

Entä jos koulussa ei tällaista keskustelua käydä? Miten toteutetaan esimerkiksi opetussuunnitelman mukaista pedagogiikkaa ja ylipäänsä huolehditaan siitä, että kaikilla oppilailla ja opiskelijoilla on mahdollisuus oppia käyttämään digiteknologiaa oppimisen ja ajattelun välineenä?

Uusia aloitteita on voitava tehdä,
myös kouluhallintoon

Odotellaanko, kunnes koulut ja opettajat siirtyvät digiteknologian käyttäjiksi? Näin Suomessa on tehty tähän asti: yritetään hyvällä, kannustamisella, koulutuksella. Tulokset eivät kuitenkaan ole kovin lupaavia. Ymmärrän päättäjiä, että silloin tulee kiusaus sanella, mitä tehdään ja miten. Suomessa on esimerkki tällaisesta. Hyvin ylhäältä saneltu päätös siirtyä sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin on digitalisoinut lukioita enemmän kuin mikään aikaisempi, pehmeämpi vaikuttamisen keino. Maailmalta tiedetään, että esimerkiksi Englannissa tietotekniikan aktiivinen käyttö opetuksen ja oppimisen välineenä alkoi toteutua, kun se otettiin yhdeksi koulun arvioinnin kohteeksi.

Mielestäni koulutuksen järjestäjille ei ole vain oikeus vaan velvollisuus huolehtia siitä, että opetus on tarkoituksenmukaista. Uusia aloitteita on voitava tehdä, myös kouluhallinnon. Digitaalisuuden fiksu käyttö on kouluväen yhteinen kehittämiskohde, ja sitä yhteistyötä pitäisi eri tasojen toteuttaa. Meneillään olevassa digiloikassa on ulkopuolisen silmin hyvä innostus, eikä sitä pidä tappaa riitaan jostakin yksittäisen teknologian käytöstä.

liisa_ilomaki_web_lev300

Liisa Ilomäki
Kasvatustieteiden tohtori, tutkija
Helsingin yliopisto

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.