Kenellä on oikeus vaikuttaa digiteknologian käyttöön koulussa?

Viimeiset parikymmentä vuotta ajankohtaisessa keskustelussa on pohdittu, miten digitaalinen teknologia pitäisi tuoda kouluun. Ei siis mikään aivan uusi puheenaihe, mutta asiassa ei ole silti löydetty toimivia vastauksia. Fiksuja ratkaisuja odotellessa osa opettajista käyttää hienosti ja pedagogisesti mielekkäästi erilaisia teknologian apuvälineitä, suurempi osa käyttää mutta vaihdellen ja sitten pieni osa vastustaa eikä käytä digiteknologiaa luokassa.

kannelmaen-peruskoulu-5856_lowres_jefunnegimpel

Kuva: Jefunne Gimpel

Vaikka koulujen välillä on suuria eroja siinä, miten digiteknologia on otettu käyttöön, ei kuitenkaan ole vielä(kään) selkeitä malleja siitä, mitä yksittäisen koulun pitäisi tehdä, miten edetä ja mitä tavoitella.

Larry Cuban kirjoitti vuosituhannen vaihteessa koulujen kahdenlaisista strategisista vaihtoehdoista: Koulussa sovitaan yhteisesti, miten digiteknologia kannattaa ottaa omassa koulussa käyttöön, millaisiin pedagogisiin ongelmiin tai haasteisiin sitä hyödynnetään − ja tietysti, kuka tekee, mitä ja koska. Nämä koulut onnistuvat ja saavat digiteknologiasta apuvälineen kehittää pedagogiikkaa. Toinen, yleisempi ratkaisu on ottaa digiteknologia kouluun, kun se ylemmiltä hallinnon tahoilta annetaan ja määrätään. Tällöin koulu on kuin ajopuu, ja tuloksena on joskus hyviä käytäntöjä, joskus vähemmän innostavia käytäntöjä ja usein pedagogisesti vähemmän inspiroivia käytäntöjä.

Tavoitteena siis voisi olla, että kouluissa toteutetaan tavoitteenasettelu ja yhteisesti sovitaan, miten edetään ja seurataan toteutumista. Tällaisia kouluja on, Helsingissäkin, ja niissä päästään hyviin tuloksiin.

Entä jos koulussa ei tällaista keskustelua käydä? Miten toteutetaan esimerkiksi opetussuunnitelman mukaista pedagogiikkaa ja ylipäänsä huolehditaan siitä, että kaikilla oppilailla ja opiskelijoilla on mahdollisuus oppia käyttämään digiteknologiaa oppimisen ja ajattelun välineenä?

Uusia aloitteita on voitava tehdä,
myös kouluhallintoon

Odotellaanko, kunnes koulut ja opettajat siirtyvät digiteknologian käyttäjiksi? Näin Suomessa on tehty tähän asti: yritetään hyvällä, kannustamisella, koulutuksella. Tulokset eivät kuitenkaan ole kovin lupaavia. Ymmärrän päättäjiä, että silloin tulee kiusaus sanella, mitä tehdään ja miten. Suomessa on esimerkki tällaisesta. Hyvin ylhäältä saneltu päätös siirtyä sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin on digitalisoinut lukioita enemmän kuin mikään aikaisempi, pehmeämpi vaikuttamisen keino. Maailmalta tiedetään, että esimerkiksi Englannissa tietotekniikan aktiivinen käyttö opetuksen ja oppimisen välineenä alkoi toteutua, kun se otettiin yhdeksi koulun arvioinnin kohteeksi.

Mielestäni koulutuksen järjestäjille ei ole vain oikeus vaan velvollisuus huolehtia siitä, että opetus on tarkoituksenmukaista. Uusia aloitteita on voitava tehdä, myös kouluhallinnon. Digitaalisuuden fiksu käyttö on kouluväen yhteinen kehittämiskohde, ja sitä yhteistyötä pitäisi eri tasojen toteuttaa. Meneillään olevassa digiloikassa on ulkopuolisen silmin hyvä innostus, eikä sitä pidä tappaa riitaan jostakin yksittäisen teknologian käytöstä.

liisa_ilomaki_web_lev300

Liisa Ilomäki
Kasvatustieteiden tohtori, tutkija
Helsingin yliopisto

Avainsanoina , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Kenellä on oikeus vaikuttaa digiteknologian käyttöön koulussa?

Koulujen sisäilmakyselyssä kuultiin oppilaita

Alkuvuonna Helsingin eteläisen ja keskisen alueen peruskouluissa selvitettiin koettua sisäilman laatua ja oireilua. Kyseessä on  Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Helsingin yliopiston ja Helsingin kaupungin yhteinen hanke. Hankkeen kyselyllä kerättiin samalla vertailuaineistoa tuleville kyselyille ja selvitettiin lapsille suunnatun kyselyn toimivuutta.

Kyselyn tulosten mukaan oppilaiden kokemassa sisäilman laadussa ja oireilussa oli varsin vähän vaihtelua koulujen välillä. Vain muutamassa koulussa raportoitiin huonoa sisäilmaa tai oireita selvästi enemmän kuin muissa kouluissa. Osa näistä kouluista oli jo etukäteen tiedossa ja niissä on suunnitteilla peruskorjaus, osa vaatii lisäselvityksiä tarvittavista toimenpiteistä. Huono sisäilma voi johtua hyvin monista tekijöistä ja ratkaisut voivat parhaimmillaan olla teknisesti hyvinkin yksinkertaisia.

edu_naulakko_rhinoceros_web

Kuva: Mari Thorin, Rhinoceros

Poikkeuksellista nyt tehdyssä selvityksessä on se, että kysely tehtiin samaan aikaan kaikissa alueen 21 peruskoulussa, ei pelkästään kouluissa, joissa epäillään sisäilmaongelmia. Kyselyn täyttivät oppilaat itse ja vastaukset saatiin kattavasti valtaosasta kouluja. Tämä antaa hyvän pohjan tulosten tulkinnalle.

Sisäilmakyselyn tavoite on antaa vertailukelpoista tietoa siitä, miten yleistä huonoksi koettu sisäilma tai oireilu kouluissa on. Kyselyllä voidaan selvittää, onko esimerkiksi hengitystieoireilu tai huonoksi koettu sisäilma tavallista yleisempää tietyssä koulussa verrattuna muihin kouluihin. Suomessa ei kuitenkaan vielä ole hyviä vertailuaineistoja oppilaille. Tässä selvityksessä on poikkeuksellinen mahdollisuus verrata kaikkia tietyn alueen kouluja toisiinsa.

Sisäilmassa on monia epäpuhtauksia, jotka saattavat aiheuttaa ihmisille pääasiallisesti ohimenevää hengitysteiden ja limakalvojen ärsytystä sekä väsymystä ja päänsärkyä.  Kyselyt voivat antaa viitteitä ongelmien syystä, esimerkiksi riittämättömästä ilmanvaihdosta tai epämukavasta lämpötilasta. Minkään kyselyn perusteella ei valitettavasti kuitenkaan voida päätellä, mikä sisäilman epäpuhtaus ongelmia aiheuttaa, vaan siihen tarvitaan rakennusteknisiä selvityksiä.

Tulkittaessa kyselyjen tuloksia on muistettava, että ihminen on monimutkainen psykofyysinen kokonaisuus. Niinpä raportoituun sisäilman laatuun ja oireiluun vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin sisäilman epäpuhtaudet. Kyselylomakkeella annettu vastaus oireilusta tai sisäilman laadusta on lopputulema monimutkaisesta tapahtumaketjusta, johon vaikuttaa monet tekijät, myös omat sekä lähipiirin käsitykset sisäilman riskeistä. Tämä korostuu tilanteissa, joissa on huolta koulun sisäilman laadusta.

Suomessa sisäilmakyselyt on tyypillisesti suunnattu alakouluissa vanhemmille. Aiemmat tuloksemme osoittavat, että kolmannelta luokalta ylöspäin oppilaat pystyvät antamaan yhtä hyvää, jos ei parempaa, tietoa kokemastaan sisäilman laadusta ja oireista kuin vanhempansa. Ratkaisevan tärkeää tulosten tulkinnan kannalta on, että koulussa täytettävällä kyselyllä saadaan kerättyä tiedot oppilaista paljon kattavammin kuin lähettämällä kysely vanhemmille.

Sisäilmaongelmien kokonaisarviointi tulee aina tehdä yhdessä kuntotutkijoiden, sisäilma-asiantuntijoiden ja muiden ammattilaisten kanssa. Sisäilmakyselyt oppilaille ovat kuitenkin merkittävä uusi työkalu työssä, jonka tavoitteena on turvallinen ja terveyttä edistävä sisäilma.

juha-pekkanen-_web

Juha Pekkanen

sari-ung_lanki-ja-jussi-lampi

Sari Ung-Lanki ja Jussi Lampi

 

 

 

 

 

 

 

Juha Pekkanen,  LKT, professori
Kansanterveystieteen osasto, Helsingin Yliopisto
Asuinympäristö ja terveys yksikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Jussi Lampi, LL, asiantuntijalääkäri
Asuinympäristö ja terveys yksikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Sari Ung-Lanki, YTM, tutkija
Asuinympäristö ja terveys yksikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Avainsanoina , , , , , | 1 kommentti

Ajatuksia osallisuudesta

Kaikki sai alkunsa vuonna 2004, kun silloinen esimieheni antoi minulle tehtävän: ”Huolehdi Ulla siitä, että Hesan Nuorten ääni -toiminta laajenee lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin.”  Tiedoksi niille, joille historia ei ole tuttu, Hesan Nuorten ääni -toiminta oli aikaa ennen Ruuti-vaikuttamisjärjestelmää.

Sanansaattajavuosina 2004–2006 kiersin kaikki kaupungin suomenkieliset lukiot ja ammatilliset oppilaitokset. Erityisesti mieleeni on jäänyt työpäivä, jolloin aamusta aloitin silloisen Heltechin Ilkantien toimipaikassa. Apulaisrehtori otti minut vastaan ja ohjasi koulun auditorioon. Salissa istuivat autoalan ammattilaiset siniset paksut flanellipaidat päällä. Näky oli hieman pelottava ja ajattelin, että mitenköhän tästä selviän. Jo alkumetreillä ymmärsin, että jotenkin pitäisi löytää yhteinen kieli ja turha minun on lähteä osallisuutta opettamaan keski-ikäisille miehille. Päädyin kertomaan perusasiat ja muutaman konkreettisen esimerkin, miten muissa toimipaikoissa oli toimittu.

Iltapäivällä jatkoin kierrostani Itäkeskuksen lukioon (nykyinen Helsingin kielilukio). Tunnelma oli täysin toinen. Opettajainhuone suorastaan hehkui akateemisuutta – kirjahyllyt, rokokoo-kalusteet ja opettajien paperipinot siisteissä pinoissa oikeilla paikolla.

osallisuus_vilppulantienporukka_1_lev600Opin kierrokseni aikana sen, että jokainen työyhteisö toteuttaa osallisuutta omalla tavallaan. Kokonaisuutena voin todeta, että lukiot ja nykyinen Stadin ammattiopisto ovat tehneet kymmenessä vuodessa valtavan harppauksen opiskelijoiden osallisuuden edistämisessä. Oletan, että syy on hyvin yksinkertainen. Oppilaitoksia ei ole ilman opiskelijoita.

Ihmiset edellä

Helsingin kaupungin johtamisjärjestelmän uudistuksen myötä osallisuus on nousemassa yhä merkittävämpään rooliin. Kaupungintalolla järjestettiin syyskuun alussa osallisuusjärjestelmän yhteiskehittämispäivät, jonne osallistui 80 eri-ikäistä kuntalaista.  Pohdinnan tuloksena työryhmät esittelivät kahdeksan erilaista osallisuusmallia. Keskeistä ehdotetuissa malleissa oli Helsingin kaupungin alueilla (miten se milloinkin määritellään) toimivat osallisuuskoordinaattorit, joiden tehtävänä olisi yhdistää asukkaat, virkamiehet ja päättäjät. Osallisuudella pitää olla kasvot, digitaalisuus on ainoastaan väline.

osallisuus-vilppulantienryhmaytys_kadet_lev450Jatkossa jokaisen kaupungin virkamiehen tulee huomioida entistä tehokkaammin osallisuus-näkökulma asioiden valmisteluvaiheessa. Tämä edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja ja ennakointia – osallisuus ei ole aina helppoa ja se vie aikaa. Helpompi ja nopeampi on toki valmistella asia pienellä porukalla ja sitten lopuksi pyytää muutamalta kommentti. Tässä helpossa ja nopeassa mallissa tosin on vaarana, että asiakas unohtuu ja valmistelulla ei päästä tavoiteltavaan lopputulokseen.

Osallisuus on taitolaji

Osallisuudessa on mielestäni kyse yhteisestä ajattelusta ja kompromissien löytämisestä. Osallistujien vankka tietopohja ei välttämättä takaa parasta lopputulosta. Kyse on pikemminkin taidosta kuunnella, analysoida kuulemaansa, muokata suunnitelmia ja ottaa riskejä.

Kokemukseni mukaan osallisuutta ei kannata opettaa, se ei ole oppiaine, mutta sitä voi oppia yhdessä muiden kanssa. Jokainen uusi työtehtävä antaa mahdollisuuden osallisuuden harjoitteluun. Osallisuudessa ei pääse täydellisyyteen, mutta siinä voi kehittyä.

Ennen kaikkea osallisuus on taitolaji, ei kilpailu. Tästä syystä osallisuustyöhön ei kannata lähteä voitto mielessä. Silloin on lähtökohtaisesti väärällä areenalla.

ullan-kuva_lev300

 

Ulla Juhanko
koulutussuunnittelija
Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja

Kuvat Stadin ammattiopiston opiskelijoiden ryhmäytyspäivästä Vilppulantien toimipisteessä 28.8.2015.

Tallennettu kategorioihin Yleinen, Yleinen, Yleinen | Avainsanoina , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Ajatuksia osallisuudesta