Oppikirja – uhka vai mahdollisuus?

Kuva: Jefunne Gimpel

Olen tehnyt lukion uskonnon oppikirjoja 20 vuotta ja näistä viimeiset kolme vuotta myös lukion psykologian materiaaleja. Näiden 20 vuoden aikana internet ja digitalisaatio ovat mullistaneet oppimateriaalit. Painetun kirjan rinnalle ovat tulleet sähköiset digikirjat omine lisämateriaaleineen. Paperisesta opettajan materiaalista on siirrytty muokattavaan sähköiseen materiaaliin. Niin opiskelijan kuin opettajankin materiaalit ovat rikastuneet erilaisilla linkeillä ja sähköisillä tehtävillä.

Olavi, 2 kuukautta, vierailee koulussa.

Viime vuosina on keskusteltu siitä, tarvitaanko paperista kirjaa enää lainkaan. Olisiko parempi siirtyä tyystin tietokoneen/tabletin ruudulta luettaviin materiaaleihin? Kuulostaa houkuttelevalta, ettei tarvitsisi enää raahata painavia kirjoja, ja että kaikki muistiinpanot, tehtävät, linkit ja tekstit olisivat löydettävissä yhdestä paikasta!

Erilaisia materiaaliratkaisuja rinnakkain

Sähköinen oppikirja ei kuitenkaan näytä olevan useimpien opiskelijoiden suosiossa. E-kirja koetaan raskaana lukea eikä sitä voi kierrättää. Hinta ei myöskään ole kovin kilpailukykyinen, koska arvonlisävero 24 % on vielä toistaiseksi yli kaksinkertainen paperikirjoihin nähden. Näitä palautteita kuultuani olen sitä mieltä, että on hyvä, jos sama materiaali on saatavissa sekä sähköisessä että painetussa muodossa. Opiskelijoiden pitäisi itse voida valita, käyttävätkö he paperista vai sähköistä kirjaa. On hyvä, jos opiskelijaryhmässä voi olla erilaisia materiaaliratkaisuja rinnakkain.

Tulevina vuosina meidän täytyy kuunnella herkällä korvalla, millaista tutkimustietoa saadaan sähköisten materiaalien vaikutuksesta tiedonkäsittelyyn ja aivojen kehitykseen. Olen iloinen siitä, että Helsingin kaupungin lukioita, oma työpaikkani mukaan lukien, on ollut mukana Mind the Gap -tutkimushankkeessa, jonka yhtenä tavoitteena on ollut kartoittaa digitalisaation vaikutuksia. Lisää tällaisia hankkeita tarvitaan.

Oppikirja voi auttaa ja innostaa opiskelijoita ja opettajaa

Se, luetaanko materiaalia koneelta vai kirjasta ei ole lainkaan niin suuri kysymys kuin se, pitäisikö opetuksessa korvata valmis materiaali itse tehdyllä. Joissakin tulevaisuuden visioissa tämä nähdään ihanteena. Niin yksittäisen opettajan kuin opiskelijankin toivotaan luovan omat materiaalinsa. Itse suhtaudun ajatukseen suurella varauksella. Jos oppikirja nähdään passivoivana, aktiivista tiedon prosessointia hidastavana tai estävänä työkaluna, ymmärrän halun kirjojen hautaamiseen. Minäkään en kaipaa sellaisia kirjoja. Itse olen kuitenkin aina nähnyt oppikirjan aktivoivana työvälineenä. Oppikirja voi auttaa ja innostaa niin opiskelijaa kuin opettajaakin. Oppikirja voi tukea tiedon prosessointia ja uuden tiedon luomista. Oppikirjan teksti ja tehtävät voivat tarjota loistavan pohjan oppimispäiväkirjoille, portfoliotyöskentelylle ja tutkivalle oppimiselle.

”Totuuden jälkeisenä aikana”, kuten viime kuukausien maailmaa on joissain yhteyksissä kutsuttu, on olennaista, että tietää, miten luotettavaa saatavilla oleva tieto on. Opiskelijaa ei pidä unohtaa yksin internetin verkostoihin valeuutisten armoille. Oppikirja – oli se sitten sähköinen tai painettu – voi tarjota tukevan, asiantuntevan ja luotettavan pohjan, jolta opiskelija voi ponnistaa tiedon valtateille ja uuden tiedon luomiseen. Kirja tarjoaa selkärangan ja taustatuen, eikä sen tarve ole katoamassa mihinkään.

Johanna Jämsä
Uskonnon ja psykologian lehtori, Ressun lukio
Tietokirjailija

Kirjoittaja sai tammikuussa 2017 Suomen tietokirjailijat ry:n myöntämän Oppikirjailijapalkinnon

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.