Juhlatanssit sujuvat neljäsluokkalaisilta jo hyvin

Ylipormestari Jussi Pajunen kutsuu tänäkin vuonna kaikki Helsingin koulujen neljäsluokkalaiset itsenäisyysjuhlaan Finlandia-talolle. Elias-koulun neljäsluokkalaiset aloittivat juhliin valmistautumisen tanssimalla ja keskustelemalla juhlasta. Tansseja on harjoiteltu syysloman jälkeen jokaisella liikuntatunnilla.

Elias_koulun_tanssiharjoitukset2015

Liikuntatunnin tanssiharjoituksissa 12. marraskuuta.

Tanssit ovat sujuneet hyvin ja koko luokka nauttii yhteisestä projektista. Tanssit esitetään ennen varsinaista juhlaa vanhemmille erillisessä juhlassa koulun salissa.

Juhliin valmistautuminen on puhuttanut luokassa jo monen viikon ajan. Liikunnanopettajat ovat olleet juhlassa jo aiemmin, joten he ovat pystyneet kertomaan juhlan kulusta ja sisällöstä hieman tarkemmin oppilaille. Jännittämistä kuitenkin riittää mekon valinnan, tanssien sujumisen ja coktail-syömisen lisäksi.

Tässä parin neljäsluokkalaisen mietteitä juhliin valmistautumisesta:

Isla:
“ Ensin minua mietitytti, että miten pystyn pitämään lautasta ja lasia ja syödä samaan aikaan. Juhliin valmistautuminen on alkanut sillä, että ollaan etsitty pukua ja kenkiä. Olen myös harjoitellut pitämään lautasta ja lasia ja syödä samaan aikaan. Kyllähän tämä tanssiminen on kivaa! ”

Elli:
“ Minua alkoi mietityttää aluksi minkälaista on tanssia pojan kanssa. Ja että miten pidän lautasta ja mukia kädessä ja samalla syön. Juhliin valmistaudun asun ja kenkien valitsemisella. Juhliin valmistautuminen on kivaa. Tanssit sujuu jo tässä vaiheessa aika hyvin. Kotona olen näyttänyt tanssin askelia äidille ja isälle. On kyllä kivaa päästä arvokkaaseen itsenäisyyspäivän juhlaan.Tykkään eniten kulkuset-tanssista, hankalin on valssi.”

Tanssinopetusta-opettajille_lokakuu2015

Tytti Mecklin ja Mikko Rantala opettivat opettajille tanssiaskelia opetusviraston juhlasalissa 27. lokakuuta.

Mikko Rantalan blogikirjoitus Tanssiaskelia Ylipormestarin itsenäisyysjuhlaan.

Ylipormestarin itsenäisyysjuhla neljäsluokkalaisille.

Tytti Mecklin
liikunnanopettaja
Elias-koulu

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.